Ensimmäinen itse rakentamani puutarharakenne on kasvitunneli. Se ei ehkä teknisesti kestä kriittistä lähitarkastelua, mutta hyvin se on ajanut tehtävänsä.
Tunneli toimii pöytäryhmän ruokarauhan suojana. Kesäaikaan se on muuntuva viherseinämä, joka kukkii koko kauden.
Jos onnistun tuoksuherneiden kanssa, tunnelin läpi kulkeminen on hyvinkin aistillinen kokemus.
Tunneli vie pihallani kasvihuoneelta takapihan viljelyksille ja marjapensaiden luo. Kasvuston piilossa kulkeminen suo myös porttia jännittävämmän siirtymän tilasta toiseen.
Tänä vuonna lumi ei ole tehnyt yhtä kauniita ornamentteja tunneliini kuin pari vuotta sitten. Naapurimökin väri vaihtui viime kesänä, kuten vasemmasta kuvasta näkyy. Oikealla pikkuruinen ansari näkyy tunnelin päässä.
Tarkkasilmäinen voi nähdä kuvassa myös Bergius -omenapuun, jonka olen ohjaillut säleikköpuuksi naapurinpuoleiselle sivulle. Se ei ole tehnyt vielä montaakaan omenaa. Viime keväänä taisin saada viisi.
Sen sijaan puu kukki oikein kauniisti. Jostakin syystä raakileet eivät ole jaksaneet kasvaa kypsiksi asti. Laitoin viime viikonloppuna puuparalle runkosuojan myyrien varalta ja sen yläpuolelle vielä verkkoa torjumaan rusakon hampaita.
En tiedä, mikä säleikköön sitomisessa viehättää. Viime kesänä sain kuitenkin päähäni siirtää toispuoleiseksi kasvaneen mustan viinimarjapensaan kasvihuoneen seinustalle. Se on sidottu naapuri-Marilta saatuun lehtikompostikehikon seinustaan.
Katsotaan saanko viuhkapensaastani satoa, ainakin se saa aikaisempaa paremmin valoa. Puolivarjoisessa kolossaan se ainakin marjoi niukanpuoleisesti.
Talvella ei tarvitse suojella vain kasveja, vaan myös rakenteita. Keppoisen kasvihuoneen huonoja puolia on kehnot edellytykset kestää tuulta ja tuiverrusta. Jo pari vuotta sitten saranoiltaan irronnut kattoluukku oli viikko sitten revahtanut irti liitoksistaan. Niinpä sain lunta muoviseen kesätupaani.
Luukku oli pakko sitoa paikoilleen. Myöhemmin korjaus saa ehkä tuekseen vielä hopeanhohtoista ilmastointiteippiä, joka auttaa monessa hädässä. Lapsuuteni tehdasyhteisössä kuuluisaa joka paikan korjaustarviketta sanottiin "valmetteipiksi". Nykyään tätä hädänalaisen auttajaa kutsutaan usein "jeesusteipiksi".
Kun teippi oli viety mökiltä kotiin johonkin muuhun tarpeeseen, apu oli kuitenkin lähellä - näppäräsorminen mieheni.
Kaikkina aikaisempina talvina olen suojannut puun taimeni huolella. Yleensä kierrän ensin kierteisen muovisuojan ja sitten vielä alaoksiakin suojaavan verkon. Toistaiseksi en ole menettänyt yhtään runkoa eläinten jyrsimisen vuoksi. Ainoastaan pilariluumupuu kuoli ensimmäisenä talvenaan. Istutin sen liian myöhään syksyllä ja savinen ojittamaton maa teki tehtävänsä.
Vanhoja kuvia selatessa tuli tämä graafista ilmettä korostava otos vastaan. Kuvauskohteena on tien puoleinen aita, siis tuhkapensas lähikuvassa. Kuva toi mieleen, että jouduin viime kesänä leikkaamaan aitani aikaisempaa matalammaksi.
Se kirpaisi mieltä, sillä pensasaidan suojassa asuvat kesäisin ystäväni varpuset ja pikkuvarpuset. Lisäksi sen päähän olin muotoillut omaa katsettani hivelevän pallon - ensimmäisen yrityksen topiaryn eli pensaiden koristeleikkaamisen leikkimielisellä alalla.
Tämä marjakuusi houkuttaa sekatööri-kättäni. Olen jo mielessäni tarkkaillut sen liekkimäistä olemusta, jota voisi hieman tarkentaa pikku leikkauksilla.
Pensas kasvaa paikallaan kolmatta vuotta ja odotan sen saavan tuuheutta turkkiinsa. Ensimmäinen talvi meni melko lailla vaurioitta, sillä peittelin pikku kasvattini joulukuusen havuilla loppiaisen jälkeen.
Viime kevätaurinko kohteli ainavihantaa kasvia kuitenkin kaltoin. Se oli lähes kokonaan ruskea kesän korvalla. Nyt ajattelin toimia ennen auringonpaisteita ja peittelin sen havuoksien puutteessa mökkini edellisen asukkaan, Katrin jättämällä verkolla. Olen kuvitellut varastosta löytynyttä tarviketta rastasverkoksi, mutta saattaahan se olla tarkoitettu varjostukseenkin.
Mahoniani kukkii keväisin pienin keltaisin kukin ja tekee loppukesällä sinisiä marjoja. Tämä talvivihanta pensas ei myöskään nauttinut viime kevään paisteesta, kun juuret olivat roudan peitossa. Se ei toki kärsinyt yhtä pahasti kuin marjakuusi, sillä sen taustaturvana on Katrin Norjan tuliaisena tuoma kataja.
Mahonia sai suojakseen samaa vihreää verkkoa varastosta kuin marjakuusikin. Saa nähdä onko keveästä peitosta apua lehtien kuivumiseen.
Kaikenlaisen suojauskuvaston jälkeen on hyvä keskittyä hetkeksi elämän kannalta oleelliseen - kasvun alkulähteeseen. Tämänkertainen siemenkuva on mongolianvaahterasta.
Sain puun siementaimen puutarhanaapuriltani Päiviltä ensimmäisenä syksynä. Nyt se on jo komea, vaikkakin hieman vänkyrä puu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti