Aasian orkideat

Pariisin Jardin des plantesin vanhassa ja suuressa lasihuoneessa oli Tuhat ja yksi orkideaa Aasiasta -näyttely (Mille et Une Orchidées d'Asie ... 12.2.-9.3.2015). Siellä käydessämme oli viimeinen viikko meneillään ja viikonloppuryntäys alkamaisillaan. Perjantaina aamupäivällä jono oli vielä aika lyhyt.

 

 

Puutarhassa oli monta koululaisryhmää, joiden pääkohteina olivat todennäköisesti luonnontieteelliset museokohteet. Kasvihuoneen seinustalla oli auringonpalvojia, joilla ei näyttänyt olevan kiire minnekään. Moni aivan pienimmistä vierailijoista tähtäsi puiston toisella laidalla olevaan eläintarhaan. Se perustettiin jo vuonna 1795, kun Versaillesista siirrettiin kasvatit Pariisiin. Päiväkävelyllä olleet lapset pyörivät myös kenguruaitauksen luona ja jäätelökioskilla, jossa mekin nautimme pienen välipalan auringonpaisteen kunniaksi.

 

 

Jardin des plantes perustettiin jo 1626 tieteellisiä tarkoitusperiä varten. Puisto avattiin yleisölle Jardin du Roi -nimisenä eli Kuninkaan puistona 1640.

Isomman kuvan taustalla on 1830-luvulta Meksikon lämpimien alueiden kasveja esittelevä huone, joka kuuluu oman aikansa ranskalaisen teräs-lasirakennustaidon mestarinäytteisiin.

Meksiko-huoneessa oli myös muinaiskasveja ja kivettynyt ginkgo digitata -puun fossiili. Omassa puutarhassani on jo kolmatta vuotta kasvanut ginkgo biloba eli neidon hiuspuu. Kasvisuku on perua jurakaudelta ja siten yksi puutarhani pikku ihmeistä.


Kyseessä on havupuu, jonka neulaset eivät ole vielä eriytyneet vaan muistuttavat äkkikatsomalla lehtipuun lehteä.

Lämpimässä huoneessa oli myös aikamoisen suuria puusaniaisia, joiden alta valo siivilöityi upeasti.

 

 Orkidea-näyttelyn opastaulut olivat vain ranskaksi. Niissä oli monenmoista kiinnostavaa asiaa, mutta väentungoksessa en hitaalla sisällön arvauslukemisellani voinut kuin myöntää itselleni, etten pysty perehtymään alaan olemattomalta perustasoltani. Muistiinpanot jäivät siis tekemättä, en siten voi tunnistaa yhtään kasvikuvaa nimeltä.

 

Kauneuden ja kasvien ihmeellisen olemuksen tavoittaminen kuvaamalla näytti olevan meidän lisäksemme kaikkien vierailijoiden tavoitteena. Monet olivat aivan haltioissaan löytäessään jonkun kaipaamansa harvinaisuuden ja ottivat yhdestä kukasta kuvan toisensa perään. Osa kirjoitti muistiinpanoja paperille ja osa mukana kantamalleen koneelleen tai puhelimeen.

Paikalla oli asiantuntijoita, jotka puhuivat joidenkin lajien tai lajikkeiden tunnistamisen vaikeudesta ja joku tuli kyselemään apua minultakin kun touhusin ipadini kanssa. Kun orkideat kaikkine ihmeellisyyksineen ovat minulle tyystin tuntematon kasvisuku, en voinut kuin valitella ja  yrittää hymyillä ystävällisesti.

Kuvaaminen oli hauskaa ja kukat hämmentävän kauniita ja erilaisia. Alla mieheni otos samasta kohteesta.

 Kasvihuoneessa oli parikerroksinen rakenne, josta pääsi katselemaan huonetta ja kasveja sammakko- ja lintuperspektiivistä.

Luolasto oli alimmassa kerroksessa ja avautui pienelle lammelle, jossa punaiset pikkukalat ja vähän isommatkin vonkaleet kävivät ihmettelemässä yleisömääriä.

Lammen yllä riippui bambukeppeihin sidottuja orkidea-kasvustoja. Ylhäältä katsoen muu yleisö näytti pieniltä menninkäisiltä lehtien alla.

 

 

Tässä lopuksi vielä lyhennetty kuvakavalkadi kaikista hulluuksissa näpsäistyistä otoksista.

 

 

Kevät Pariisin kasvitieteellisessä puutarhassa

 

 Puutarhat hieroivat vasta talviunia silmistään kymmenen päivän Pariisin lomallamme maaliskuun alussa. "Top ten" -nähtävyyksien ja museoiden ohessa haimme ranskalaisten pääkaupungissa tuntumaa varhaiskevääseen  Jardin des plantsissa, kasvitieteellisen puutarhan kyltitettyjen kukkijoiden äärellä.

Helmikuun vasta taituttua oli yleisvaikutelma  melko lailla samassa vaiheessa kuin parhaillaan meillä täällä. Kevään kehitystahti oli Ranskassa kuitenkin eri luokkaa kuin meidän leveysasteillamme. Matkamme toisella viikolla päivälämpö kiihdytti kukintaa ihan silmissä.

Tässä punainen idänjouluruusu, Helleborus orientalis subsp. abchasicus on jo hyvässä kasvuvauhdissa. Erikoisesti  nimetty, mutta viehättävä haisujouluruusu, Helleborus foetidus, kurkotteli varsin korkealle limenvihreitä ja ohuella punaraidalla kehystettyjä kasvojaan.

Magnolia-pensaan karvaiset kukkanuput olivat yhä talviunessa, kuten meillä täällä Suomessakin. Voi vain sanoa, että onneksi nuput nukkuvat täällä! Parin viime yön pakkaset olisivat vieneet mennessään kaikkien arkojen lajien silmut ja kukinnonalut. Pitää vielä tänään mennä tarkistamaan, ovatko pikkuiset lumikelloni ja  krookukseni selvinneet.

Magnolioiden kasvisuku on nimetty kunnioittamaan Montpellierin alueella ja Pariisin kuninkaallisessa akatemiassa vaikuttanutta alan tutkija Pierre Magnolia (1638-1715). Hän ei niinkään ollut erikoistunut juuri nimikkolajinsa tutkimukseen, vaan kasvisukujen luokittelun kehittämiseen.

Harmikseni havaitsimme vasta paikan päällä, että erityiskiinnostuksen kohteenani ollut alppipuutarha avautuu vasta seuraavan eli huhtikuun alusta. Pahoittelin asiaa nuorelle puutarhatyöntekijälle englanniksi. Hän puolestaan valitteli ymmärtävänsä huonosti muita kieliä kuin ranskaa. Asiani selvisi kuitenkin hänelle elekielellä höystetyllä alkeisranskalla. Kaukainen ja "kylmä" kotimaamme hellytti hänet tarjoutumaan oppaakseni vielä suljetulle alueelle.

Pienet valkoiset lumikellot ja keltaiset talventähdet olivat täydessä kukoistuksessaan suljetulla, metsäpuutarhaa muistuttavalla alueella.

Todennäköisesti näiden kukinta on ohi, kun yleisö pääsee alueelle. Kaunis ja huolella suunniteltu paikka puhkui vastaansanomatonta kevään kasvuvoimaa, jonka loistavimmat näytöt olivat vasta tulollaan. Pieniä  sipulikasvien tiittejä ja perennoiden kasvunykeröitä olivat kivenkolot pullollaan.

Kierros oli mukava elämys ja osoitus paikallisesta ystävällisyydestä. Keskustelu sai vauhtia kasvien tieteellisistä nimistä, sillä ne ovat onneksi kansainvälisiä. Vaikka ei oikein keskustelua, niin ainakin lämpimän vuorovaikutuksen saa aikaan, kun keskustelijoilla on yhteinen kiinnostuksen kohde.

Kuvassa on kuivassa ja lämpimässä paikassa makoisia vihreitä pähkinöitä tuottava pistaasipuu, joka on kylvetty jo 1700-luvulla.

Puu liitetään kasvitieteen pioneeri Sébastian Vaillantiin (1669-1722), joka on tunnettu etenkin kasvien suvullista lisääntymistä koskevista tutkimuksistaan.

Koko alueen vanhin puu oli kuitenkin puutarhan toisella laidalla museorakennuksen edessä.








Alppipuutarhan sydämenä ovat tasamaalle rakennetut kivikot. Jyrkillä rinteillä luonnostaan kasvaville lajeille oli saatu niiden kaipaamaa korkeuseroa ja istutuskoloja myös muurauksilla.

Talvivihantia ja ikivihreitä kasvilajeja käytetään paljon koko Pariisin alueella erilaisilla viheralueilla. Monet niistä on meillä vain yksivuotisia tai talvisuojaan siirrettäviä kasveja.

Alppipuutarhassakin istutettiin täydennystaimia ja suojaisassa talvilevossa säilytettyjä  kasveja kesäpaikoilleen vierailumme aikana. Vulkaanisisten kivien lomassa ja pikkukoloissa suurin osa lajikkeista oli muutenkin vasta nousemassa maasta, pullistelemassa silmujaan tai nupullaan.

Oppaani kertoi, että purot laitetaan solisemaan vasta kun alue avataan yleisölle. Joistain lätäköistä saattoi päätellä, että purojen koekäynnistyksiä oli kuitenkin tehty vastikään.

Hän kertoi myös, että osa kuvissa nähtävistä suojauksista on liiallisten sateiden varalta tai keräämässä lämpöä aroille kasveille.

Osa suojista, etenkin istutettaville taimille vain lyhyeksi ajaksi asetellut verkot, olivat sen sijaan vain lintujen, rastaiden ja mustavaristen varalta.

Puutarhan touhukkaat linnut eivät kuulemma syö kasveja. Sen sijaan ne etsivät oikein innokkaasti matoja vasta nousemassa olevien taimien juurilta ja kääntävät ne samalla sijoiltaan kevätauringon kuivatettaviksi.

Koko talvikauden paikoillaan olleet kasvihuonetta muistuttavat tunnelit poistetaan kesäksi. Ne suojaavat Ranskan ilmasto-oloja lämpimämpien alueiden kasvustoja, tässä kaktus- ja mehikasvilajeja.

Jo maasta nousseet ja kukkansa aukaisseet sipulit olivat suomalaistenkin puutarhoista tuttuja kevätkukkijoita. Kasvitieteelliset krookukset näyttivät muovisuojan alta kurkkiessaan yhtä raikkailta kuin parhaillaan avautuvat kasvattini omassa puutarhassani.

Kasvitieteellisen puutarhan monille alueille oli istutettu huomattavan monia erilaisia heinälajikkeita. Oli sinänsä hauska nähdä, että talven jälkeen jopa korkeat lajikkeet seisoivat koristeellisina mättäinä paikoillaan leikkaamatta. Ne antoivat eloisan ilmeen koko alueelle ja todennäköisesti tuulensuojaa vasta heräämässä oleville naapurikasveilleen.

 

La grelinette oli ehdottomasti kiinnostavin työkalu, johon olen törmännyt pitkään aikaan. Sitä käytetään maanmuokkaukseen ja ilmastamiseen. Näin jossain sitä käytettävän apuna myös kasvituppaiden ylös nostamisessa. Mainoksista sain selville, että välinettä on saatavissa eri levyisinä ja erikokoisilla piikeillä varustettuna.

Ihmettelen, etten ole koskaan nähnyt tällaista Suomessa. Sehän on mitä käyttökelpoisin väline kaikille, joilla on vaikeuksia raskaan savimaan muokkauksessa. Sillä voi vähällä vaivalla hyödyntää jalan polkuvoimaa, joka tukee molempia käsiä maa-aineksen kohottamisessa. Kaksivartisena se jakaa liikkeen ja voiman tasapuolisesti molemmille käsille ilman rasittavia kiertoliikkeitä. Grelinette on siis mitä suositeltavin työkalu meille nivelvaivaisille!

Heinien lisäksi puutarhaa somistivat vielä erilaisten ohdakkeiden ja perennojen edellisvuotiset koristeelliset varret ja siementen hahtuvapallerot. Saimme seurata, kun niitä silputtiin auringonpaisteen kiihdyttävällä tohinalla penkkien katteiksi ja  kärryillä myös kohti komposteja.

Auringonpaiste näytti miellyttävän ihmisten lisäksi alppipuutarhan viereisen aitauksen kenguruja. Pääosin ne lekottelivat paikoillaan poikasten kurkkiessa vatsapussista. Välillä emot tarmokkaasti työnsivät jälkikasvuaan takaisin suojaan, ehkä päiväunirytmiä opettaakseen.

Vain muutama kukkapensas ja -puu oli avannut kukkiaan, valitettavasti en vielä tunnistanut niitä. Arvailen tätä vaikka joksikin kirsikkalajikkeeksi tai manteliksi. Lajit jäivät kirjaamatta, sillä herätteellinen kauneuden kaipuu ohitti tiedontarpeen.