Peltopalstalta syötävää ja iloa

Viljelyinnostukseni alkulähde oli 4H-palstani Artukasten pellolla vuonna 2004. Seuraavan vuoden kuvassa kyykin ihmettelemässä harson alle piilottamaani tomaattia. Ympäröivän rikkapellon reunasta lurkkii uskollinen viljelykaverini Nekku.

Peltolassa hoitelin ensin ystäväni Heidin palstaa enkä voinut vastustaa kukkien houkutusta. Istutukset ryöpsähtivät jo silloin hieman hallitsemattomiksi, mutta tarjosivat monen monta maljakollista niin kotiin kuin läheisillekin.

Tänä keväänä Peltolan viljelypalstani näytti tältä ennen hommiin ryhtymistä. Pusseissa on loppusyksyllä haravoituja lehtiä tai kuivia perennanvarsia odotustilassa, sillä en ehtinyt suunnitelmani mukaisesti levittää kaikkia suojakatteiksi. 

Oikealla pukkaa ruohosipuli maasta yhtä terhakkaana kuin rikkaruohot käytävillä ja penkkien reunoilla. Nekku (14 v) näyttää siltä, että ottaisi mieluummin tirsat mökillä kuin vartioisi palstaa.

Yritän noudattaa neljän vuoden viljelykiertoa eli kasvien paikka vaihtuu joka vuosi siten, että vasta neljän vuoden jälkeen sama laji on samalla paikalla.

Kevätkiireiden keskellä yleissuunnitelma jäi tänä vuonna tekemättä ja edellisen vuoden piirustukset tarkistamatta. Yritin vain hiljaisesti luottaa siihen, että muistin, mitä edelliskesänä olin mihinkin laittanut.

Pellollani on muutamia monivuotisia yrttejä, joten koko peltopläntti ei tarvitse perusteellista kevätkunnostusta. Pitkä yrttipenkki oli mielestäni ruokoamattakin suhteellisen siisti. Tosin joitain pitkäjuurisia voikukkia ja pari hevonhierakkaa jouduin kiskomaan voimieni takaa ennen kuin ne hellittivät otteensa maasta. 

Yrttini kasvavat kiinni toisissaan. Eipähän sitten mahdu rikkoja väliin ainakaan mahdottomia määriä. Penkin peruskasveja ovat sitruunamelissa, venäläinen rakuuna, timjami, oregano ja salvia. Nyt sieltä löytyi vielä viimevuotista juuripersiljaakin.

Ranskalainen rakuuna ei ole selvinnyt kylmässä savimaassani talven yli. Sen sijaan se alkoi puskea uutta viherrystä muutaman kastelukerran jälkeen lämmittämättömässä kasvihuoneessani.

Kuvan piparminttu kasvaa, kuten perusminttukin, pohjastaan haljenneessa ämpärissä. Molempien juuristot ovat kovia leviämään oman paikan ulkopuolelle. Hyväntuoksuiset mausteyrtit ovat kauniita  myös kukkakimpuissa. Tänä vuonna piparmintussani ei violetinsinisiä kukkia, eikä edes niiden nuppuja, koska olen napsinut aika ajoin kasvustosta latvat iltajuomani makuaineiksi.

Sitruunatimjami näyttää pellolla keltaisemmalta kuin kuvassa ja sopii lähes kaikkiin keitoksiini.

Istutin valkoisesta, sinisestä ja vaaleanpunaisesta iisopista penkin ja polun reuna-aidan. Se on lähinnä hyönteismagneettina ja koristuksena. Yritän sen avulla saada edes jonkinlaista ryhtiä kokonaisuuteen.

Polun toisella puolella on vastaavasti oreganoaita.

Oregano eli mäkimeirami toimii myös koristeellisena pörriäishoukuttimena. Se on satoisa yrtti, mutta jää tosi vähäiselle käytölle ruoanlaitossani; pizzaa kun tulee tehtyä aika harvoin.

Oikealla rehottaa täydessä kukassa lehtiselleri, joka nousi kauniin vihreänä keväällä viime vuonna leikatuista ruodintyngistä.

Yllä edessä lehtikaalien seurana on muutama lanttu. Tänä vuonna varsin vähäisiksi jääneet kirpat iskivät niiden lehtien kimppuun ennen rankkasateita. Nyt ne voivat kuitenkin hyvin ja satoa on odotettavissa syysmaistiaisiin. 

Raparperin paikka on kompostikehikon vieressä. Kehikon toiselle puolelle on kasvanut tummalehtistä tarhamaltsaa pienen nokkoskasvustoni vierelle.

Esikasvatin tänä vuonna kolmea lajia lehtikaalia. Kuvissa tummimpana näkyvä  on palmu- eli mustakaali 'Nero di Toscana'. Vireressä on kirppojen reittimiä retiisin lehtiä. 

Vaaleanvihreä ryppyreunainen ja makoisa lehtikaali on 'Halbhoher grüner krauser', mutta laitoin jonnekin toisaalle jonkin muunkin lajikkeen pussinpohjat.

 

Ryppyrreunaisen lehtikaalin pitäisi olla vain yksinkertaisen samettikukan seurassa, mutta seurana taitaa olla muutama rikkakin. Peltokortteen ja -valvatin ohessa peltoon tunkee heinää, voikukkaa, ohdaketta, piharatamoa, nokkosta ...

Eniten kuitenkin olen joutunut taistelemaan pellossani alusta asti luikerrelleen peltokierron kanssa. Se ei tietääkseni näy näissä missään kuvassa. Toivon olevani voiton puolella sen kanssa. Muiden rikkojen kanssa luulen selviäväni, jos aikaa jää muilta riennnoilta joskus palstan yleishuoltoonkin.  

Keräkaalit ja aikaisemmin suosikkina pitämäni punainen suippokaali jäivät tänä vuonna kylvämättä. Kyssäkaali eli kaalirapi on suosikki, jota en ensimmäisen viljelyvuoden jälkeen ole jättänyt koskaan laittamatta.

Lehtien alla kaalini pullistelee varttaan 'Delikatess Weiss' ja näyttää jo varsin herkulliselta. Suurin osa palleroista tulee syötyä raakana, pikkupaloina, salaatissa tai raasteena. Se on herkullista myös uunijuuresten seurana.

Merikaali on ainoa moniavuotinen kaalini. Tämä herkku on parhaimmillaan keväällä, mutta harmaanvihreät lehdet ovat kauniit koko kesän kukkineen ja marjoineen. Jaoin taimia myös ystävilleni. Yhdellä heistä se levittäytyi kuulemma liian aggressiivisesti. Pisin juurenpää oli ehtinyt hyvässä maaperässä lähes parin metrin päähän emokasvista.

Merikaali on suomalainen luonnonkasvi. Sitä kasvaa jonkin verran villinä rannkikolla ja saaristossa, mutta en ollut koskaan nähnyt sitä ennen kuin kasvatin omani siemenistä. Kuulemma tämä perinnekasvi oli myös viikinkien herkkua.

Ruohosipulireunukseni näyttää juhannuksen ajan sadonkorjuun jälkeen nyt tältä. Rivi tarjosi pari ämpärillistä sipulisilppua pakkaseen ja pari tosi suurta kukkakimppua.

Ruohosipuli on todellinen laiskan puutarhurin vihannes ja siis oma supersuosikkini. Palstallani pitäisi olla kolmea eri lajiketta. Makueroa en niissä huomaa, mutta kokoeroa on kuitekin jonkin verran.

Ruohosipulin rinnalla valkosipuli on erittäin antoisa ja helppo viljeltävä savimaassakin. Laitan kynnet  7-10 sentin syvyyteen jo syksyllä ja ne tunkevat kevään ensimerkkien aikaan pintaan.

Valkosipulin kukinto tekee mielenkiintoisia koristekiemuroita, jotka tässä ovat kiehtovassa suhteessa urbaanin miljöön kanssa. Kasvatan sipuleiden siemenistä pieniä lehtinä syötäviä ja myöhemmin erikseen istutettavia pikkutaimia. Täyteen kokoonsa sipulit ehtivät vasta kolmantena vuotena.

Pillisipulit ovat myös monivuotisia. Tässä vasemmalla kolmevuotias 'Freddy' -kasvusto, jonka valkeat kukat alkavat muuttua siemenpalloiksi.

Kehäkukkia ei tarvitse enää kylvää, sillä niitä pukkaa joka kevät jostain päin kasvimaata. Keräsin tänä vuonna parin penkin keskelle kimpputarpeet tyyydyttävän määrän. Ne koristavat myös sateiden ja etanoiden raiskaamia kesäkurpitsaviljelmiäni ja saavat vallata puolestani koko penkin. 

Suosikkini on tummanruskeasilmäinen lajike, jota ei ole tänä vuonna noussut montaakaan.

Kelta- ja punasipulit sekä hopeasipulit ostan aina istukkaina. Laitan joskus ne liian aikaisin maahan ja kylmä kevät saa ne helposti kukkimaan. Tänä vuonna ei sitä virhettä juuri päässyt syntymään, sillä sain painettua suurimman osan sipuleista maahan vasta juhannusviikolla. Kyllä sieltä on silti saanut nostella satoa kesätarpeiksi.

Juurakkoina hankkimani pari parsaa ovat sinnitelleet huonossa savimaassa jo kuusi vuotta. Valitettavasti olen voinut napsia kevätherkuksi vasta muutaman pätkän. Parsapenkin kunnostus voisi olla tämän syksyn työlistalla, jos lista ylipäätään tulisi kirjoitettua. Paljon hiekkaa ja kalkkia humuksen sekaan, niin eiköhän ala kertyä satoa!

Yläkuvassa on siemenestä kasvatettuja ja naapurin Sillalta saatuja parivuotisia pikkutaimia rinnakkain. Olen yrittänyt tehdä niille hiekkapetiä ja lisätä valmista kompostia ilmavuuden takeeksi, mutta merenpohjasavi on syönyt lähes kaiken hiekan.

Mansikka kukki tänä vuonna oikein kauniisti ja runsaasti. Yksikään kukka ei paleltunut, kuten usein on käynyt. Sain muutaman litran kolmion mallisesta penkistäni, kunnes kasvustoon iski joku tauti ja lehdet muuttuivat ruskeiksi.

Vaikka muuta en saisi aikaiseksi, tämä kasvusto saa syksyllä lähteä.  Uudet, taudinkestävyydeltään taatut mansikat saavat jonkin toisen penkin kasvualustakseen.

Fenkoli on sellerin ohessa erikoisherkku, joka jakaa mielipiteitä meidän perheessä. Taidan olla ainoa, joka todella pitää sen mausta salaatissa. Uunissa paistettuna tai kalakastikkeessa se on myös aikamoinen nautinto.

Fenkolin tillimäiset tupsut ovat jo sitä luokkaa, että niiden juurille olisi hyvä laittaa aimo kerros ruohosilppua ja multaa. Voisin ehkä kastella nokkosvedellä ennen multaamista, vaikka vettä on tullut muuten taivaalta ihan tarpeksi.

Avomaakurkut ovat tätä luokkaa, joten pöytävihanneksia saa vielä odotella. Kaikeksi harmiksi suurin osa maasta nousseista taimista katosi kuin taikaiskusta yhden viikon aikana. Joku ötökkä, luultavasti peltoetanat valekavereineen kävivät popsimassa taimet pieninä elinkelvottomiksi tyngiksi.

Saman penkin toiseen reunaan kylvämäni papujen siemenet nostivat myös sirkkalehtensä mukavasti maan pinnalle, mutta nyt ei ole jäljellä juuri yhtään. Harmi!

Voi olla, että apuna ainakin papujen popsimisessa ovat olleet alueen hämärävartioksi asettautuneet rusakot. Niitä kököttää tai hyppelee aina jossain päin siirtolapuutarhureiden plantaaseja.

Kerä- ja lehtisalaatit ovat saaneet tänä vuonna riittävästi kastelua. En muista, että kerät olisivat koskaan aikaisemmin onnistuneet yhtä hyvin. Ulkolehdellä näkyy pari reikää, joten täytyy käydä illalla tarkistamassa, kuka salaateilla käy aterioimassa.

Hernettä pitää pellossa olla aina ainakin jossain kolossa. Nyt siemenet tuli laitettua maahan vasta juhannusviikolla, mutta versoja on syöty jo aika lailla. Tällä menolla ei palkoja ole ehkä odotettavissa. Taustalla kukkii monivuotinen vaaleanpunainen malva.

Tämän vuoden kokeilukasvini on bataatti. Se osoittautui köynnösmäiseksi ja kauniskukkaiseksi. Etelän kasvi näyttäisi joutuneen hieman liian koville sateen piiskatessa ja peltoetanoiden röykyttäessä. Sateen sijaan soisin sille runsaasti aurinkoa ainakin loppukesäksi.

Yleensä olen tähän aikaan vuodesta jo kerännyt satoa 'tomaattitiipiistäni'. Auringon lämpöä kaivataan näissäkin, toistaiseksi vasta vihreitä hedelmiä kantavissa kasvustoissa.

Jos kesäkurpitsat ovat aivan surkeita, niin kurpitsat jaksavat vielä yrittää kompostikehikon lämmössä. Kukkia on jonkin verran ja pari pikkupalleroa lymyilee vielä lehtien kätköissä. Kurpitsa saattaa kyllä vielä innostua elokuussakin hurvikkaaseen kasvuun, joten odotellaan vielä kärsivällisesti.

Ruskeanpunaisen samettinen kukinto muistuttaa erehdyttävästi Linnéen mukaan nimettyä samettiruusua. Ystäväni Heli lähetti näiden emokasvien siemenet kymmenisen vuotta sitten USA:sta. Koristeellisesti piirretyssä pussissa luki kuitenkin nimenä 'Rustic Red'. 

Iltaauringon valo saa näiden vaatimattomilta vaikuttavien kasvien kultareunat hohtamaan satumaisesti - luotettavana peruskasvina se on ehdottomasti peltopalstani suosikkikukka.

Kukkiva tunneli

 

Kasvitunneli oli ensimmäinen puutarharakenne, jonka rakensin mökin ostettuani. 

Idea syntyi mökin katetun terassin kasvitukien ylijäämäpaloista. Kaariksi hankin 6 millimetrin paksuisia harjaterästankoja, jotka painoin kolmenkymmenen sentin välein maahan niin syvälle kuin voimat sallivat.

Talvisin tunnelin rujo rakenne tulee hyvin esille. Kevään edistyessä omalaatuiset rakenteet katoavat kasvuihmeiden sekaan.

Askelkiviksi hankin punertavia betonilaattoja. Käytävällä on sorapohja, jonka päälle aion laittaa kivituhkaa kunhan kerkeän.

Sisällä kasvu oli alkuun aika hallitsematonta, sillä käytin kevyesti varjoisaa tunnelia alun perin taimetuspaikkana. Tulppaanit ovat varmaan eksyneet paikalle maansiirtoprojektien yhteydessä tai kevään kukkaruukkuja tyhjentäessä.

Sisällä on on tuoksumataraa (Galium odoratum), joka kukkii pienin valkoisin tähtikukin touko-kesäkuussa. Oikealle puolelle siirsin ystävältäni saamia pinkkejä ja valkoisia sammalleimuja (Phlox subulata).

Kuvassa oikealla näkyy säleikköön kasvattamani kirkkaanpunainen kesäomena 'Bergius', joka on ehkä liiankin voimakaskasvuinen paikkaansa. Sen oksia on napsittava tuon tuosta, että näkymät ja kulkuyhteydet pysyvät käytettävissä koko kesän.

Vasemmalla on Lumikärhö (Clematis fargesioides 'Summer Snow'). Parhaimillaan köynnös peittää koko tunnelin ja näyttää siltä kuin se olisi saanut hiutalevaipan harteilleen.

Köynnös alkaa kukkia yleensä heinäkuun alussa, mutta nyt se on tähän mennessä kasvattanut vain kokoaan. Ensimmäiset pallonuput ovat vasta aukeamassa ja kukkien heteet toistavat niiden keltaista sävyä.

Tunnelin pihan puolella on ruokapöytä, jota valtavaksi kasvava köynnös suojaa niin tuulelta kuin katseiltakin.

Toisesta suunnasta katsottaessa tunnelin päästä näkyy kasvihuone. Viininpunaisena hehkuvat lehdet ovat punapähkinäpensaan (Corylus avelana 'Fuscorubra') oksia. Yllätyksekseni se on tehnyt muutaman pähkinän. Yksi niistä kasvattamani taimi löysi kodin ystäväni puutarhassa.

Tunnelista pääsee takapihalle, jossa minulla on pitkä kasvatuslaatikko tomaateille ja yrteille.
Välitilassa on katetun pergolan pääty, jossa kasvaa siskontyttärelleni Heinille omistettu köynnösruusu, Rosa helenae 'Lykkefund'.

Tunnelin päädystä tuli tänä vuonna aikamoinen pöheikkö. Ruusu rojahti kulkuväylälle ja kärhöt tunkeutuivat joka paikkaan.

Viidakkomainen yleistunnelma innosti tytärtäni Annaa poseeraamaan kukkakimpun kera. Kuvaajana on hänen kumppaninsa Torre.

Kimpussa on siirtolapuutarhanaapuriltani Elseltä saadun pinkin tarhapionin ja pari vuotta sitten hankkimani 'Bowl of Beauty' -pionin kukkia.

 Ylikasvaneet oksat rasittivat kuitenkin omaa olemistani ja niinpä hankin ruusulle oman metallisen kaariportin.

Pihan puolella tunnelin päätä somistaa väriään ikääntyessään haalistava, puolikerrattu pioni 'Coral Charm'. Pionien terälehdet ovat usein hyvin kauniita myös takapuolelta.

Pionin vieressä on jalokärhö (Clematis 'Nelly Moser'), joka on tänä vuonna kukkinut näyttävästi myös tunnelin sisäpuolella.

Nellyn kukat ovat kasvaneet ennätysmittoihin. Ainakaan se ei ole kärsinyt kastelun puutteesta, vaikka en ole itse antanut sille pisarakaan - taivas on pitänyt huolen vedensaannista.

Ulkopuolella tunnelin reunakasvina on posliinirikkoa, jota sain muutaman, runsaasti versovan taimen ystävältäni Tarjalta.