Yleensä puuston seuraaminen on sosiaalisesti aktivoivimmillaan keväällä. Lehtipuu on ilmeeltään koko ajan muuntuva ja kertoo havupuuta selvemmin, missä mennään vuodenaikojen vaihtelevassa kierrossa.Kotipuutarha -lehden helmikuun 2015 numerossa Ella Räty mainitsee puutarhapuiden valintaan liittyvistä kysymyksistä kirjoittaessaan: "Koska kukinta kestää vain pari viikkoa ja lehdet pysyvät puussa enintään puoli vuotta, kannattaa miettiä miltä puu näyttää lehdettömänä, millainen on sen habitus eli ulkomuoto."
Tietenkin puut pudottavat lehtensä talveksi, mutta en ole aikaisemmin miettinyt asiaa tarkemmin. Näillä leveysasteilla lehtipuut säilyttävät yleensä lehtensä vain alle puolet vuodesta. Kuitenkin mielikuvani vaikkapa koivusta piirtyy lehtevänä, kesäisessä kukoistuksessaan.
Ajatus keskikesän aamuhetkestä ja vahvan vihreästä lehdistöstä nostattaa sieraimiin voimakkaan mielikuvan tuoksusta. Voin hetkellisesti myös tuntea leppeän kesätuulen henkäyksen ihollani, kun terästän muistikuvaa lehvästöjen keinumisesta. Kun ajattelen läheisen puistomme puustoa tarkemmin, muistan ne toki muissakin kuoseissaan.
Syysmyrsky hulmutti mahtavia puistopuita ja keltaiset lehdet lensivät. Seuraavana päivänä maa oli täynnä ohuita oksia, risuaskartelun perustarpeita.
Nyt eletään helmikuuta. Puissa ei ole tänään kuuraa. Ulkona on tuuli noussut jonkin verran ja pakkasta on asteen verran. Oksat ovat tummat ja paljaat, runko on valkoinen. Vaikka koivujen rungot on hyvin kauniita talvellakin, kiinnitän niiden kauneuteen huomion ensisijaisesti kesäisin. Ehkä vihreä nostaa ne paremmin edukseen.
Pian puut vaihtavat päivittäin tai jopa tunneittain ilmettään. Kävellessä tarkkailen koivun ohuiden oksien sävymuutoksia odotuksen tuntein. Muistikuvissani näen kasvukauden ensimerkit silmujen punerruksena. Sitten puhkeavat odotetut hiirenkorvat - kevään lohdulliset airueet.
Vaahtera on puu, jonka silhuettia katson päivittäin, mutta mielikuva siitä värittyy kuitenkin nopeasti ruskaan. Se on vaahteran loiston aikaa. Nyt on tyytyminen hienoon silhuettiin ja graafisiin ansioihin, mitkä nekään eivät ole hullumpia. Kaupunkikuvassa ihailen usein lehmusten habitusta.
Ruissalon vanhojen tammien luoma taivaankansi on myös upea kaikkina vuodenaikoina. Tässä kuitenkin kuva edelliskesältä - oli pakko saada vähän vihreää mukaan.
Tänään harmaan talvipäivän tunnelman kohottajaksi nousi kuitenkin runkoon vartettu "Curly" -pajuni, jonka kuva on tuossa ylempänä lumikuorman kantajana. Sen oksia koristivat pienet, silmuistaan kurkkivat kissanpojat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti