Sain yllätyksekseni vanhalta lastentarhakaveriltani postikortin muistutuksena ystävyyden merkityksestä. Siitä intoutuneena, tosin osin myös perjantaisen tilipäivän siivittämänä, päätin ostaa ystävänpäivätulppaaneja äidilleni ja siskolleni.
Ilmeisen itsekkäistä syistä ostin kolme isoa kimppua yhdisteltäväksi. Siten niistä riitti myös itselleni yksi kunnon kimppu.
No, äitikin oli saanut ystävänpäiväkukkaiskipinän. Sain häneltä kimput aivan uskomattoman kauniita ruusuja. Keltaiset avautuivat heti maljakkoon päästyään ja valkoiset ovat vielä vienosti nupullaan.
Lisäsin molempiin kimppuihin mustaherukan oksia, joita katkoin viime viikonloppuna mökillä. Nyt niissä on pienet ja hyvältä tuoksuvat hiirenkorvat.
Kimppujen kuvaussessiosta innostuneena päätin kuvata myös hieman ajastaan jäljessä olevan joulukaktuksen. Se availi tänä aamuna kolmea, jo jonkin aikaa vihertävänä odottanutta nuppuaan. Siirsin sen toissaviikolla odottamaan kukinnan alkua makuuhuoneen piilosta framille olohuoneen hyllyyn.
Kuvan alareunassa kurkkii Turun museokeskuksen julkaisu Kukkien lumoa (2014). Kukkien sanotaan olevan "vain" hetken ilo. Kirjan artikkelit tuovat kuitenkin esille, että nämä elämän herkkyyttä ilmentävät ihmeet ovat koskettaneet ihmismieltä eri kulttuureissa niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin.
Kirja sai katsomaan eri silmällä myös tulppaanikuvaani. Näitä kevään loistavanvärisiä airueita ihailivat jo persialaisrunoilijat 1000-luvulla. Viimeistään Turkissa asuneiden osmannien parissa tulppaaneja alettiin kopioida paimentolaiskansan arkea ja juhlaa sulostuttaviin koristeaiheisiin.
Tulppaanikuvan taustalla on ruusukuvioinen englantilainen pellavakangas. Kirjan artikkeleista voin lukea ruusuaiheisten tekstiilien historiasta ja miten kirjotut pöytäliinat ovat tarjonneet pakomahdollisuuden arjen harmaudesta tai talven pysähtyneestä pimeydestä.
Kasviaiheisten ornamenttien ja taiteen kirjo ulottuu niin kauas menneisyyteen, ettei alkupistettä voida enää tavoittaa. Museoiden konservaattorit pyrkivät kuitenkin taidokkaasti säilyttämään ja kunnostamaan niitä aarteita, joita olemme perineet edellisiltä sukupolvilta.
Pari viikkoa sitten viikonloppuna kiiruhdimme viimeisten asiakkaiden joukossa eväsostoksille supermarkettiin. Kassoille suunnatessa on ohitettava kukkahylly, johon minun on ilmeisesti aina pakko viivähtää hetkeksi. Tulppaanit olivat loppu, mutta muutama esikon kukkaterttu loisti kutsuvasti. Niitä sai kolme tarjouksella, jota en voinut millään vastustaa.
Lähes tyhjän kasvipöydän reunalla oli surkean näköinen ruusu. Sen nuput näyttivät päältä katsoen ruskeilta ja osa oli poikki. Rapisevassa muovikelmussa oli neonpunainen hintalappu - 1 euro! Ehkä ruusu voisi selvitä, voisin istuttaa sen puutarhaan keväällä, pitäisiköhän se katkaista kovin alhaalta ...? Ei sitä siihen voinut jättää - siis pakko ostaa.
Heti kotiin päästyä leikkasin ruskeat nuput terveisiin lehtiin asti. Havaitsin samalla pieniä vihreitä ja vielä terhakkaita kukinnon alkuja. Vaihdoin kukan isompaan purkkiin hyvään kosteaan kukkamultaan, johon sekoitin perliitin kiteitä ilmavuuden takeeksi. Kasvi alkoi näyttää ihan suloiselta. Tuntuu kuin se kiittäisi huolenpidosta kolmella valkoisella kukallaan, joista tässä on pisimmälle auennut kaunokainen.
Meillä ei ole kunnollista viileää talvetuspaikkaa kesän ruukkukasveille. Olen ominut entisen poikien huoneen "kylmähuoneeksi", jossa pidän patterin suhteellisen kylmänä. Kasvilamppu auttaa verenpisaraa ja pelargonioita selviämään talven yli.
Olen tuonut huoneeseen talvehtimaan myös kaksi sinisarjaani, joista tässä lähikuva valkoisesta Agapanthus praecox 'Whitney' -lajikkeesta. Se ei malttanut lopettaa kukintaansa sisälle siirrettynä. Yleensä siistin resuiset kukinnot vasta myöhemmin keväällä. Samalla leikkaan pois palan juurakosta, että se mahtuu kasvamaan samassa purkissa ensi kesän. Huoneessa on kunnollista lepokautta tarvitseville kasveille ilmeisesti liian lämmin eikä ehkä valoakaan riittävästi. Vien sinisarjan siksi keväällä aika kylmään mökkiin, jossa se saa tarvitsemansa lepohetken ennen kesäkukintaa. Nyt mökissä on aika ajoin pakkasta, joten siirron aika ei ole vielä.
Siirsin viime syksynä kokeeksi talvetukseen kaksi heliotrooppiani. Kesällä tummat, sinivioletit kukat houkuttelivat touhukkaita pörriäisiä. Toinen kasveista on kukkinut uskollisesti koko talven, mutta auringon puute on haalistanut sille ominaisen syvän värin lähes olemattomiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti