TV-uutisten säätiedotuksen ohessa Facebook, Instagram ja muut yhteisölliset jakelukanavat ovat pakkaspäivinä täyttyneet kauniista kuvista, joissa on lumen muotoilemia maisemia, huurteisia oksia, hileisiä talventörröttäjiä ja pakkasen kirjomia ikkunalaseja.
Ajattelin kuitenkin nyt keskittyä matalampaan profiiliin ja arkista todellisuuttani heijastelevampiin kuviin. Siirtolapuutarhapalstani ei ole työmaa, vaan kaikenlaisen puuhastelun, nautiskelun ja kuvittelun mahdollistava paratiisini jopa talvella. Mökkipihan merkitys painottuu ja vaihtelee kuitenkin vapaasti vuodenaikojen, olosuhteiden ja henkilökohtaisen elämäntilanteeni tai aikataulujeni mukaan.
Mökkipihan talvikuvat herättävät minut talviunesta ja saavat rattaani pyörimään terästäen uusia suunnitelmia. Talven kylmät henkäykset, lumen tuiskeen ja arktisten puhurien jäljet välittyvät itselleni näistä kuvista ilman romantiikkaa. Näen kuvissa leikkipaikkani sellaisena kuin se talvella yksinkertaisesti on.
Elämme täällä pohjoisen kasvuvyöhykkeillä monenlaisten säiden armoilla ja nykyajassa yhä kovemmaksi muuttuvien työelämäpaineiden alla. En kuitenkaan halua kummankaan rajoittavan omaa harrastustani, enkä ainakaan siihen liittyviä unelmia tai suunnitelmia.
Kaikki pihallani näyttää olevan kummallisessa keskeneräisyyden, odotuksen tai orastavan kaaoksen tilassa. Ei se tietenkään ole ihme, sillä kutakuinkin kaikki suunnitelmissa olleet syksyiset kasvien suojaukset, kaamoksen seisonta-ajan järjestelyt ja paikkojen siivoukset jäivät muiden kiireiden vuoksi tekemättä.
Huomaan, että puutarhani taitaa kaivata pientä toimintaympäristöä kohentavaa fiksausta? Siirryn narskuva askel toisensa jälkeen käytännön ehdoista vapaaseen, kevättalven haavevaltakuntaan.
Pitäisiköhän takapihan käytävää leventää? Voisin laittaa sinne pienen istumapaikan kevätauringon säteiden talteen saamiseksi. Ehkä jo pian aloitan oksien karsimisen tai ainakin perennan varsien silppuamisen. Katteen alle voisin ehkä raivata suojaisen paikan kylmäkäsiteltäville perennapurkeille...
Talvisten käyntieni liikkeellepanevana voimana ovat kuitenkin kotona kertyneet keittiöjätteet. Kompostini sijaitsee "kasvihuoneen palaseksi" kutsutun muovirakenteen takana.
Muovipusseissa on multatehtaitteni talviaktiivisuutta ylläpitävää raaka-ainetta.
Käyn tyhjentämässä kahvinporot, juuresten kuoret, nahistuneet salaatit ja muut ruoantähteet joka viikonloppu viherkasvun voima-astiaan. Joskus harvoin pussien tuomisen väli venyy kahdeksi viikoksi.
Seosaineena on kaupan kompostikuiviketta, perennahaketta, muovittamatonta pahvisilppua ja revittyjä vessanpaperitötteröitä, munakennoja sekä pehmeitä papereita. Kaupan salaattipurkkien ja epäonnistuneiden kotiviljelysten mullat heitän mukaan. Sen sijaan viherkasvien vaihtomullat säästän kompostin levityksen jälkeiseen kukkapenkkien kevätehostukseen.
Tyttäreni otti tämän kuvan viime kevättalven paukkupakkasten aikaan. Komposti ei jäätynyt, vaikka reunat olivatkin huurteessa. Kylminä aikoina lämmitin säiliötä kuumalla vedellä täytetyllä Mehukatti-pullolla, jonka käärin sanomalehteen ja suojasin muovikassilla.
Tänä vuonna ei ole ollut vielä tarvetta ylimääräisiin lämminvesipulloihin. Lämpökompostorin ohessa myös muovinen maapallokompostini on pysynyt sulana. Viime viikonloppuna löysin molemmista punertavia kompostilieroja luikertelemassa möyhennyspuuhissaan.
Puisen jälkikompostointiin varatun puutarhakompostin tilaa en ole tutkinut tarkemmin, sillä olen upottanut siihen purkkikasveja talvilepoon.
Jotta tuntisin kuuluvani huurukuvaajienkin laajaan yhteisöön otin kuvan kuistin jääkukkasista. Sisällä loisti vielä tammikuussa ikkunalaudalle adventtiaikaan viritetty kaamoksen karkotusvalo. Nyt se on kevään odotuksen virittämiseksi vedetty pois pistorasiasta.
Uuden alun ja some-kulttuurin osallisuusmerkiksi vanha ikkuna heijastaa elämäni ensimmäisen selfie-varjon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti