Lauantai oli kaunis aurinkoinen päivä ja niin oli valoisa myös mieli, kun ystäväni Marjon kanssa kiiruhdimme Turun Piha & puutarha 10.-12.4. messuille. Ulkomaiset kukkasipuleita ja -mukuloita myyvät messupöydät ohitimme nopeilla yleishuomioilla.

Sitten keskityimme maisema-arkkitehti ja puutarhatoimittaja Saila Roution esitelmään japanilaisista puutarhoista.
Nipponin puutarhaperinne pohjautuu uskonnolliseen mietiskelyyn ja harmoniaa etsivään luontokäsitykseen. Kasvit, kivet, vesi ja lyhdyt asetellaan kuin ne olisivat olleet paikoillaan "ikuisuuden". Kaiken tulee vaikuttaa luonnolliselta, mutta samalla täysin hallitulta.
Mielenrauhaa tavoitellaan korostamalla kauniita yksityiskohtia, rakentamalla mielikuvallisia näkymiä. Puutarhaa voidaan myös jatkaa "lainatun maiseman" perspektiivillä. Mielenkiintoinen esitelmä viritteli muistojamme vierailuista japanilaistyylisissä puutarhakohteissa.
Marjo kertoi Hampurissa sijaitsevasta Planten und Blomen -kaupunkipuistosta, jonka japanilaisen puisto-osan muotoon leikatut havupuut olivat tehneet erityisen vaikutuksen. Puistoon kuuluu myös mm. ruusutarha, apteekkipuutarha ja Välimeriterassi. Ilokseni hän antoi käyttööni pari kuvaa. http://plantenunblomen.hamburg.de/japanischer-landschaftsgarten/

Messuilla oli sen sijaan kaikenlaista nähtävää ja kuvattavaa.
Kevään tunnelmaa oli sekä sipulikukkien sävyissä että kukkivissa pikkupuissa.
Lapsille oli järjestetty kukkienasettelukilpailukin. Kisailijat odottavat tässä palkintojenjaon alkua.
Lapsenmielen kunnioittamisesta ja iloisesta askartelun ilosta kertoivat myös erilaisiin astioihin ja häkkeihin rakennetut miniatyyrimaisemat ja niihin istutetut pikkukasvit.
Mukana oli niin sisätilaa, salaista puutarhaa kuin peikkolaa ja ulkosaaristoa kuvaavia asetelmia.

Jos japanilaisessa puutarhaperinteessä on käytetty usein hiekkaa aaltojen ja meren mielikuvan luomisessa, osoittaa tämän saaristolaismaiseman tekijä, että syntyy se meri vaikka koivunrisuista.
Suomalaista saunatunnelma pesusoikossa ...
Erityisesti harmitti, kun istutin keltaisina, valkoisina ja oransseina myydyt sipulit harkituille paikoilleen havaitakseni kesällä kaikkien olevan haalean vaaleanpunaisia.
Niinpä tänä vuonna keskityin pelargonioiden erikoislajeihin - villipelargonioihin. Ostin kouvolalaisen Juha Peltosen kojusta kolme erilaista pikkupurkkia.
Pelargonium alpinum -lajilla on hauska ohut tumman viinin- tai luumunpunainen raitakoristelu. Kukkien pitäisi olla kauniit, mutta vaatimattoman pienet vaaleanpunaiset "perhoset".

Uusista kasvateistani ei yksikään taida pröystäillä suurilla kukillaan, vaan jokainen vetoaa omalla herkkävireisellä alkuperäisolemuksellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti