Astun talveen

Siirtolapuutarhan portilla on äänettömiä jälkiä lumessa. Kuuntelen vain omien askelten vaimeaa natinaa. Pieni pakkanen, linnutkin ovat aivan hiljaa, ei edes pientä tirskutusta. Taivas on kalpea ja eleetön. 

 

Viime talvena porttia ei saanut auki, piti nostaa ylös saranoista tai kivuta yli. Luntakin oli huomattavasti enemmän. Kaivoin vasemman tolpan ylös viime kesänä ja asensin samaan tasoon oikean puoleisen kanssa. Iloitsen siitä joka kerta, kun astun sisään omalle puuhatantereelleni.

Kasvilava jäi suojaamatta syksyllä. Krassien ja herneiden vallassa ollut köynnöstuki kannattelee yhä menneen kesän varsia. Punaisen metallirakenteen lempinimi on öljynporaustorni. Vadelma-aita lehdettömässä maisemassa tuo mieleen, että pitäisi heti keväällä muistaa kiristää sen roikkuvat narut.

Kesäunosien suosikkipaikka ei vaikuta kutsuvalta, ei edes innokas kiikkujakoirani hyppäisi tuohon kalseaan metallihökötykseen. Syyshommat ovat koko puutarhassa jääneet koko lailla tekemättä. Tammikuussa saimme sentään viritettyä verkon mustikkapensaiden suojaksi. Puput kuulemma tykkäävät niistä kovasti. Pojalta syötiin pensaat tyveen asti toissavuonna.